Cuscon vuoristoseudulta lensimme Puerto Maldonadoon. Heti lentokentällä, tai oikeammin parakkihallissa, jota lentokentäksi kutsutaan, iski vastaan kostean ja kuuman ilman seinämä. Lähdimme Cuscon kirpeästä kymmenen asteen vuoristoilmasta ja saavuimme Puerto Maldonadon lähes 40 asteeseen ja 90 prosenttiseen kosteuteen. Puerto Maldonadon lentokentältä ajelimme reilun puolen tunnin matkan Tambopata -joen varrelle, josta hyppäsimme veneen kyytiin. Ajelimme veneellä parisen tuntia syvemmälle sademetsään, jossa sijaitsi leiripaikkamme Tambopata Ecolodge. Sivuhuomautuksena tähän, että veneen lähtöpaikka oli kuulema Hell's Gate ja veneen nimi Titanic...
Puerto Maldonado sijaitsee Madre de Diosin alueella ja on yksi porteista Amazonin sademetsiin. Buukkasimme neljän päivän ja kolmen yön retken G Adventuresin kautta Tambopata Ecolodgeen. Amazonin retkiä myydään usean toimiston kautta. Päädyimme G Adventuresiin netissä pyörineiden hyvien suositusten takia. Retket ovat täydellä ylläpidolla ja kaikki muu paitsi lennot ja henkilökunnan tippaukset kuuluvat hintaan. Me maksoimme retkestämme 370 € / henkilö.
Tambopatan luonnonpuisto sijaitsee Perun Amazonilla Madre de Diosin alueella. Tämä osa viidakosta on saanut nimensä sitä samannimisen halkaisevan joen mukaan. Madre de Dios tarkoittaa suomeksi Jumalan äitiä. Madre de Dios sekä Tambopata -joet ovat Amazon-joen haarajokia. Tambopatan luonnonpuistoalue on yksi monimuotoisimmista maailmassa - alueella on tavattu yli 10 000 erilaista kasvilajia, yli 600 lintulajia, noin 200 nisäkäslajia, yli 1000 erilaista perhoslajia, yli 100 matelija- ja sammakkolajia ja tuhansia erilaisia hyönteislajeja. Alueella sijaitsee yhteensä 9 ekoretkeilymajoituspaikkaa, joista Tambopata Ecolodge on pienin, pystyen kuitenkin majoittamaan 59 henkeä. Tambopata Ecolodge noudattaa ekologisuuden ja kestävän kehityksen oppeja toiminnassaan. Lisäksi osa sen tuotosta käytetään alueen yhteisön kehittämiseen, mm. koulutukseen.
Meidän ryhmämme koostui meidän lisäksemme kahdesta norjalaisesta tytöstä, kanadalaisesta ensihoitajasta ja englantilaisesta reppureissarista. Ryhmämme oli mukava ja oppaamme, Julio, aivan loistava. Julio omaa mielettömän tietouden sademetsän kasvistosta ja eläimistöstä. Hän on syntynyt Cuscossa, mutta luokittelee itsensä Jungle Boyksi, koska on asunut Tambopatan alueella 8-vuotiaasta lähtien.
Tuona ensimmäisenä eräjormailupäivänä lähdimme heti pimeän laskeuduttua ensimmäiselle kävelyretkelle sademetsään. Näimme käyskennellessämme mm. yöapinoita, lepakoita ja tulikärpäsiä ja kuulimme kymmeniä muita eläimiä. Meteli yöllä sademetsässä tai viidakossa on uskomaton. Tunne oli muutenkin järisyttävä: kuvittelepa itse itsesi sysimustaan viidakkometsään, jossa käy loputon rapina ja huumaava viidakkometeli. Ja vieläpä Halloween-yönä! Metsän todella tunsi elävän ympärillään. Samoilun lopuksi jokaisen ryhmämme jäsenen tuli seistä yksin metsässä aivan hiljaa paikoillaan - ja tietysti ilman valoa! - kymmenen minuuttia. Minuutit muuten tuntuivat todella pitkiltä! Mielikuvitus alkoi tehdä tepposiaan ja ajatuksiin tulvahti erilaisia tarinoita ja kuvia erinäisistä metsäisistä kauhuleffoista. Kaikki kuitenkin suorittivat tämän viidakkokasteen kunnialla ja kukaan ei tietenkään myöntänyt pelänneensä, vaikka kaikki tietysti vapisivat kuin haavanlehdet.
Majoituimme Tambopata Ecolodgessa kahden hengen ruokokattoisessa bungalowissa. Bungalowi oli taas eräjormailumajapaikaksi aika luksus - sängyt olivat mukavat, suihkusta tuli kuumaa vettä ja vessakin löytyi! Myös sähköä saimme päivittäin klo 17.00 - 22.00 välisenä aikana. Sähkö tuotettiin Ecolodgella aurinkopaneelein. Bungalowissa oli paljon avointa seinää, jotta luonnon liikehdintä ja ääntely olisi mahdollisimman läsnä. Onneksi avoimeen seinään oli sentään isketty moskiittoverkko, jottei nyt ihan sisälle asti tarvinnut pelätä luonnon tunkeutuvan. Vaikka metsä ääntelehti koko yön - metsä ei hiljene koskaan! - niin tuli kuitenkin nukuttua yllättävän makoisasti.
Päivät metsässä kulkivat luontoon ja eläimistöön tutustuen. Muutoin relailimme, pelasimme korttia ryhmäläistemme kanssa ja söimme. Ateriat Ecolodgella olivat huiman maittavia! Eräänä iltana oli myös tiukka jalkapallopeli Viidakon Ykät vastaan Turistit. Me Jennin kanssa kuuluimme Cheerleader-ryhmään. Aamuisin heräilimme auringon kanssa samaan aikaan ja lähdimme retkille puoli seitsemältä. Yhtenä iltana teimme veneretken pimeällä, muutoin kaaduimme sänkyyn yleensä jo yhdeksän jälkeen.
Teimme päivien aikana retkiä metsään sekä kävellen että veneellä. Näimme eläimistöstä mm. tarantelloja, myrkkysammakoita, piraijoita, kaimaaneja, arapapukaijoja, yö- ja hämähäkkiapinoita, erilaisia lintuja, kilpikonnia, vesisikoja ja jättiläissaukkoja. Alueella on myös tavattu jaguaareja ja anakondia, mutta heihin meillä ei ollut kunnia törmätä. Näimme myös lukuisia perhos- ja hyönteislajeja, joita en pysty teille tässä luettelemaan, koska en niitä tunnistanut. Tunnistimme hyönteisistä kuitenkin luoti- ja tulimuurahaiset. Onneksi emme kumpikaan saaneet tuon ensimmäisen puremaa, sillä se tuntuu kuulema luodin iskulta. Josta siis muurahaisen nimikin. Julio kertoi, että viidakkopoikien ikäriitteihin kuuluu noin 5-vuotiaana käsien pitäminen tulimuurahaisia kuhisevan puunrungon ympärillä kymmenen minuuttia. Pojan tulee olla aivan paikoillaan ja hiljaa. Jos poika läpäisee testin on hän valmis miesten mukaan viidakkoon. Jos ei, tulee pojan palata mamman helmoihin vielä joksikin aikaa.
Ja enpä olisi aikaisemmin uskonut, että Hännisen Minna tai Niemisen Jenni syö eläviä termiittejä suoraan puusta kaivettuina! Mutta tulipahan maistettua, eikä tarvitse toista kertaa maistaa. Maistuivat aivan ruoholta ja ovat Julion mukaan hyvin ravintorikkaita. Pääsimme myös leikkimään Tarzania ja Janea ihkaoikeassa liaanissa. Liaanileikeistä saimme myös kuulla Julion tarinointia. Hänen mukaan pojat kilpailivat ennen tyttöjen suosiosta liaania kiipeillen. Muut kilpailijat laittoivat källiksi liaaniin yllätyksiä, kuten mm. tulimuurahaisia, vaikeuttamaan kiipeämistä. Se, joka kiipeilyn suoritti taidokkaimmin ja nopeimmin, sai valita kauneimman tytön parikseen. Tänä päivänä some on kuulema syrjäyttänyt nämä perinteiset liehittelykeinot. Kävimme myös uimassa luonnon muokkaamassa uima-altaassa Tambopata -joessa.
Eräjormailu alkaa sujumaan meiltä jo melko tottuneesti. Kohta voimme kai kutsua itseämme jo ammattilaisiksi. Tai no, miten sen nyt ottaa. Sanotaan, että hyvän majoitus- ja palvelutason eräjormailu alkaa sujumaan. Mutta katsellaanpa mitä tässä matkan aikana tulee vielä eteen. Saatan vielä pyörtää sanani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti