maanantai 9. maaliskuuta 2015

Good morning, Vietnam!



Matkustimme Kambodžasta Vietnamiin jo meille niin kovin tutuksi tulleella bussikyydillä. Rajanylitys oli tällä kertaa hyvin helppo, ei puhettakaan siitä kaaoksesta ja hälinästä, jonka koimme Thaimaan ja Kambodžan rajanylityspisteessä. Matkustimme Vietnamiin Mekong Express -bussiyhtiön hoiteissa, lippu maksoi 14 dollaria per henkilö ja matka kesti noin kahdeksan tuntia. Matkan alussa tarjoiltiin pieni aamupala ja rajalla bussiemäntä hoiti passimme rajaviranomaisille. Kävimme sitten vain jokainen hakemassa yksitellen valmiiksi leimatun passin takaisin. Easy peasy! Matkanjärjestäjän toiveena tietysti on, että jokainen matkustaja on hoitanut viisumimuodollisuudet etukäteen. Suomen kansalainen voi viettää Vietnamissa 15 päivää viisumivapaasti. Me päätimme viettää Vietnamissa kaksi viikkoa ja tämän vuoksi emme siis hakeneet koko viisumia. Rajalla tämä ei aiheuttanut minkäänlaista hämminkiä, vaikka tätä hieman jännitimme, sillä eräät suomalaiset eivät olleet meinanneet päästä maahan ilman viisumia.


Päämääränämme oli aluksi Etelä-Vietnamissa sijaitseva, lähes 7 miljoonan asukkaan Ho Chi Minh City. Kaupunki on siis viralliselta nimeltään Ho Chi Minh City (HCMC), mutta epävirallinen Saigon on edelleen laajasti käytössä erityisesti paikallisten keskuudessa. Kaupunki oli aikoinaan Etelä-Vietnamin pääkaupunki ja tuolloin nimeltään Saigon. Vietnamin sodan päätteeksi Pohjois-Vietnam sai kaupungin haltuunsa ja nimesi sen uudelleen vuonna 1976 johtajansa Ho Chi Minhin mukaan. Yhdysvalloissa tästä tapahtumasta puhutaan Saigonin romahtamisena, kun taas Vietnamissa Saigonin vapauttamisena. Kaksi eri näkökulmaa, josta koko Vietnamin sodassa oli kyse. Oikeistolainen vastaan kommunistinen näkemys.

Meistä jokainen on enemmän tai vähemmän tietoinen Vietnamin sodasta ja sen valtavan tuhoisista seurauksista. Sota käytiin vuosina 1964 - 1975. Taustalla oli, kuten lähes jokaisessa sodassa, ideologiset ja hallinnolliset näkemyserot. Erinäisten vaiheiden seurauksena oltiin tilanteessa, jossa Pohjois-Vietnamin tukemat etelän kommunistit aloittivat taistelun Etelä-Vietnamin oikeistohallitusta vastaan. Yhdysvallat pelkäsi, että koko Vietnamin joutuminen kommunistien käsiin kasvattaisi kommunistista, erityisesti Kiinan, vaikutusvaltaa Aasiassa, joten Yhdysvallat päätti auttaa Etelä-Vietnamin oikeistohallitusta kommunismin vastaisessa taistelussa. Vuonna 1965 Yhdysvallat aloitti täysimittaiset sotatoimet kukistaakseen Vietnamin kommunistit. Kommunistien taktiikka perustui sissisotaan, jossa paikallisten olosuhteiden tuntemus antoi heille etua teknisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Sissisota lopulta turhautti yhdysvaltalaiset, jonka seurauksena Yhdysvallat aloitti Pohjois-Vietnamin massiiviset pommitukset. Vietnamiin pudotettiin pommeja arviolta kolme kertaa enemmän kuin Toisessa Maailmansodassa yhteensä. Yhdysvaltalaiset eivät tunnistaneet sissisotilaita siviileistä, joten siviilitkin surmattiin. Myös sissien suojana olleita viidakoita ja viljelyksiä tuhottiin ympäristömyrkyin. Vuonna 1973 solmittiin rauhansopimus, joka säilytti muodollisesti Etelä-Vietnamin itsenäisyyden. Voimakkaan kansainvälisen ja kotimaisen painostuksen alaisena Yhdysvaltojen hallitus taipui rauhaan. Kun Yhdysvallat vetivät joukkonsa pois, Etelä-Vietnamin puolustus luhistui ja kommunistit ottivat koko Vietnamin haltuunsa vuoteen 1975 mennessä. Pohjois- ja Etelä-Vietnam yhdistettiin vuonna 1976 Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi. Vietnamista pakeni joukoittain kukistuneen hallituksen kannattajia ympäröiviin länsimielisisiin valtioihin.

Sodassa kuoli arviolta kolmisen miljoonaa vietnamilaista ja maa kärsi valtavia aineellisia vahinkoja. Sota oli tuhoisa myös Yhdysvalloille. Se on ensimmäinen sota, jonka Yhdysvallat on hävinnyt ja se vaati noin 60 000 amerikkalaisen sotilaan hengen. Sotakustannukset, jotka nousivat 147 miljardiin dollariin, ajoivat Yhdysvaltojen talouden laskusuhdanteeseen. Sodasta välitetyt televisio-ohjelmat muokkasivat ratkaisevasti niin Yhdysvaltojen kuin muun maailman mielipidettä sodasta. 

Me kävimme tutustumassa sotaan Ho Chi Minhissä sijaitsevassa sotamuseossa, Chu Chin sissitunneleissa sekä Phu Quocin saarella sijaitsevassa vankilamuseossa. (Pohjois)-Vietnamilainen näkökulma sotaan on hyvin vahvasti esillä näissä paikoissa ja Yhdysvaltojen vastainen propaganda vahvaa. Pari amerikkalaista miestä närkästyivät Chu Chin tunneleissa esitetystä amerikkalaisten vastaisesta propagandavideosta niin paljon, että lähtivät kesken filmin pois. Vaikka opas etukäteen varoitti filmin olevan alkuperäinen ja mahdollisesti loukkaavan amerikkalaista. 

Tarkempi tutustuminen Vietnamin sotaa veti taas mielen hiljaiseksi ja saivat kyyneleet virtaamaan. Kyllä tuli taas pohdittua, että mitä helvetin järkeä näillä valtavilla raakuuksilla on? Eikö ihmisillä todellakaan ole helpompia keinoja saavuttaa mitä nyt haluavatkaan saavuttaa? Ja eikö näistä raakuuksista jälkipolvet mitään opi? Tämänkin sodan raakuudet ja seuraukset olivat valtavat. Edelleen esimerkiksi sodassa käytetyn hermomyrkyn vaikutukset ovat näkyvissä. Tietysti sitä myös väistämättä tuli ajatelleeksi, että minkälainen olisi ollut Vietnam, jos Yhdysvallat olisivatkin voittaneet ja kommunismi maassa olisi kukistettu. Totalitaristinen johtaminen ei tietääkseni ainakaan tähän mennessä ole tuonut mitään hyvää kenellekään. Paitsi ehkä sille johtajalle. 















Chu Chin sissitunnelit olivat mielettömät! Voitteko kuvitella, että sissit kaivoivat tunneliverkostoa yhteensä 250 kilometriä ja jopa asuivat niissä? Tunneleista löytyy keittiöitä, majoitustiloja, välinevarastoja, jopa sairaaloita. Aivan käsittämätöntä. Ja tunnelit on kaivettu täysin käsin. Huhhuh. Tunneliverkosto on rakennettu kerroksittain, niin että ensimmäinen verkosto sijaitsee kolmessa metrissä, toinen kuudessa metrissä ja kolmas yhdeksän metrin syvyydessä. Pieni osa tunneleista on muokattu turisteille nähtäväksi ja koettavaksi. Muokattu eli suurennettu, sillä alkuperäiset tunnelit ovat todella kapeita ja esimerkiksi normaalikokoinen länsimaalainen ei niihin mahdu. Minä kylläkin! Saimme kokeilla tunneleissa ryömimistä 200 metrin pituisella matkalla. Tai rehellisesti sanottuna olin hieman pettynyt touhuun, sillä oletin meidän tosiaan ryömivän, mutta itse tällaisena peukalon kokoisena mahduin kävelemään, kyyristellen kylläkin, koko matkan. Vaikea kuvitella, miltä tuntuu viettää tunneleissa päivä- tai viikkokausia, kun jo muutaman minuutin aikana tuntui hieman epämiellyttävältä olla noinkin suljetussa ja ahtaassa tilassa. Ja voi vain kuvitella mikä kuumuus ja löyhkä tunneleissa oli nerokkaista ilmastointiratkaisuista huolimatta. Tehtiinhän niiden sisällä ruoat sekä muutkin tarpeet.









Oppaamme mukaan tämän päivän vietnamilaiset eivät koe katkeruutta amerikkalaisia kohtaan. Menneet on unohdettu ja katseet luotu tulevaan. Vanhoja kaunoja enemmän painaa Facebook ja amerikkalaiset rap-tähdet. 

Vietnamilaisista sai yleisesti ottaen kuvan onnellisesta ja iloisesta kansasta. En tiedä johtuiko tämä osittain siitä, että satuimme maahan juuri sopivasti vietnamilaisen (kiinalaisen) uudenvuoden aikaan. Uudenvuoden juhlinta kesti kolme päivää, jolloin iso osa Saigonin palveluista meni kiinni ja ihmiset keskittyivät juhlimiseen. Suurin osa saigonilaisista myös lähti kaupungista kotiseudulleen juhlimaan, sillä uusivuosi on Vietnamissa ennenkaikkea perhejuhla. Uudenvuoden kunniaksi oli järjestetty upea ilotulitus sekä rakennettu näyttävä kukkatori eräälle keskustan liikenneväylälle, joka oli tietysti suljettu liikenteeltä. Ihmiset juhlivat kaupungin kaduillla aamua myöten, joskin tästä yöhulinasta jäimme taas paitsi mummoutuneen nukkumisrutiinimme takia.













Saigon tunnetaan maailmalla myös vilkkaasta liikenteestään. Liikenne saattaakin tottumattomalle näyttäytyä kaoottisena, jopa pelottavana. Mopoja puikkelehtii taukoamattomana virtana muutama auto joukossaan. Jostain luin, että Vietnamissa autovero on niin huikean korkea, ettei tavallisella tallaajalla ole nelipyöräiseen varaa ja siksi huokeammat mopot ovat suositumpia. Ja sen kyllä huomasi. Normaalia varovaisuutta kannattaa tietysti liikenteen joukossa noudattaa, mutta tietä jalkaisin ylittävälle tiedoksi, että vietnamilaiset kuskit ovat taitavia ja ennakoivat nerokkaasti jalankulkijan liikkeet. Kulje siis tien yli rohkeasti ja määrätietoisesti, älä pysähtele, emmi tai palaa taaksepäin. 

Pidimme molemmat Saigonista. Kaupunkia oli mukava ja helppo kierrellä jalkaisin. Kaupunkihan on valtava ja me tutkailimme ainoastaan turistien suosimaa District 1-aluetta. Siinäkin oli tekemistä aivan riittämiin muutamaksi päiväksi. District 1:lta löytyvät tärkeimmät nähtävyydet kuten tuo edellä mainittu sotamuseo ja niinikään Vietnamin yhdistymisen palatsi, oopperatalo, Notre Damen katedraali ja postitalo. Ja KYLLÄ, Notre Dame on myös Saigonissa. Ja tiesittekö että postitalon on suunnitellut yksi Ranskan tunnetuimmista arkkitehdeistä; Gustave Eiffel! Saigonin arkkitehtuurissa on hyvin paljon ranskalaisia vaikutteita. Kyllä ne ranskalaisetkin ovat ehtineet joka puolella huseerata. Kaupunkikuvassa kyllä pisti silmiin myös sosialistinen leima, erityisesti joka puolella roikkuvien sosialistilippujen muodossa.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti